Pari viikkoa kului, elämä kotona palasi normaaliin: työ ja perhe veivät aikaa. Silti jotain odottavaa jäi ilmaan.

Jouduin lähtemään pariksi päiväksi takaisin kohtaamispaikallemme järjestelemään asioita. Ilmoitin siitä sinullekin; jos vaikka voisimme tavata - Aluksi näytti, ettei siihen ole mahdollisuutta, mutta lopulta pienten järjestelyjen myötä sain kuulla, että voisimme kuitenkin nähdä.

Ilta oli myöhäinen, menimme jälleen tanssimaan. Monia tunnelmallisia kappaleita ja odotusta - Kunnes ilta läheni loppuaan, lähdin viemään sinut takaisin majapaikkaasi. Olo oli kuin joskus nuorena, hiljaa, ettei kukaan kuule eikä näe..

Menimme huoneeseesi. Molemmat aavistimme mitä tulee tapahtumaan.  Tämä oli ollut odotettavissa jo edelliskerrasta alkaen, vaikkei ollutkaan itsestään selvää. Otit minut vaativasti ja sain tuntea vahvasti kun tulit sisääni. Kaikki muu häipyi ympäriltämme - oli vain tuo hetki ja toisen syli. Miten olisinkaan halunnut jäädä kainaaloosi nukkumaan aamuun. Rakastelimme vielä aamuyön tunteina ja sain tuntea oman naiseuteni vahvasti ja elämää haluavana.

Aikataulut ja odottavat tehtävät pakottivat lähtemään - olin takaisin ajaessani pyörällä päästäni. Lämmin ailahdus kehossani ja tunsin sinut sisälläni. Ristiriitaisia ajatuksia pyöri päässäni - miten tästä eteenpäin? Uskalsin toivoa, vaikka tiesinkin elämäni realiteetit. Tulisinko katumaan, tulisitko sinä katumaan? Miten kaikki vaikuttaa perhe-elämäämme? Pystymmekö jatkamaan entisellään? Tapaammeko enää? Kääntyykö tämä tunne joskus itseäni vastaan? Paljon kysymyksiä, joihin ei ollut vastausta. Oli annettava vain ajan kulua.

Paljon mielikuvia, kaipausta, kätkettyjä tunteita, unia ja päiväunia...